Pidin puheenvuoron Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokouksessa 8.6.2026.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, viranhaltijat ja muu yleisö.
Keskustakampuksessa ei ole kyse vain seinistä, vaan Hämeenlinnan tulevaisuudesta korkeakoulukaupunkina. Kiitän viranhaltijoita ja kaupunginhallitusta hyvästä valmistelusta yhdessä HAMK:n kanssa.
Haluan korostaa kolmea näkökulmaa. Ensimmäinen on kampuksen saavutettavuus.
Työskentelen osan viikosta kliinisenä opettajana Tampereen yliopistolla, jonne pendelöin junalla ja ratikalla. Edustan myös niitä korkeasti koulutettuja, jotka ovat muuttaneet Hämeenlinnaan työn perässä mutta kulkeneet ensin töihin toiselta paikkakunnalta.
Olen kaupunkilaisena tottunut valitsemaan työpaikan omalta tai toiselta paikkakunnalta niin, että sinne pääsee helposti kävellen, pyörällä tai julkisilla. Meitä asuu tai käy töissä Hämeenlinnassa enemmän kuin moni tässä salissa ehkä ajattelee.
Valitettavasti Visamäki ei sijaintina täytä tätä kriteeriä. Tilanne ei tule helpottumaan, kun kilpailu kiristyy opiskelijoiden lisäksi myös opetus- ja tutkimushenkilöstöstä.
Toinen näkökulma koskee opiskelijoita ja Hämeenlinnan tulevaisuutta.
Olin viime viikolla Wetterillä kuuntelemassa keskustelua keskustakampuksesta asukastilaisuudessa. Haluan kiittää opiskelijoiden edustajia rohkeista puheenvuoroista.
Samalla haluan kysyä teiltä, arvoisat valtuutetut: Kenelle rakennamme tulevaisuuden Hämeenlinnaa?
Toivon, että vastaus on tuleville sukupolville. Toivon myös, että opiskelijoiden toive päästä lähemmäs keskustaa otetaan tässä salissa vakavasti.
Lopuksi haluan nostaa esiin riskit. En tarkoita ensisijaisesti investoinnin taloudellisia riskejä, vaan sitä, millainen olisi maakunnan keskuskaupunki ilman korkeakoulua.
Kilpailu korkeakoulujen välillä kiihtyy, ja HAMK:n on pysyttävä mukana. Tiedän yliopisto-opettajana, että korkeakoulutus on murroksessa. Nykyaikainen opetus tarvitsee uudenlaisia tiloja. Koronavuodet osoittivat, että liiallinen etäopetus heikentää oppimistuloksia. Käytännön työelämän taitoja ei myöskään voi opettaa vain etänä.
Uusien yritysten lisäksi Hämeenlinna tarvitsee korkeakoulutettua henkilöstöä myös julkisiin palveluihin. Suurten ikäluokkien eläköityminen näkyy esimerkiksi hyvinvointialueen sote-palveluissa uhkaavana työvoimapulana lähivuosina.
Arvoisat kuulijat. Keskustakampus on perusteltu investointi Hämeenlinnan tulevaisuuteen. Se antaa vauhtia keskustan kehitykselle ja tuo koulutuksen ja opiskelijat lähemmäs kaupungin ydintä. Siksi kannatan keskustakampusta.

